Miten säätiö toimii

Säätiö järjestää erilaisia tilaisuuksia, seminaareja ja näyttelyitä. Se harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Se myöntää apurahoja uusiin kulttuurihankkeisiin, tieteelliseen tutkimukseen, taiteelliseen toimintaan ja koulutukseen.

Säätiön toimielimet ovat valtuuskunta ja hallitus. Niiden kautta toimien noin 50 suomalaisen yhteiskunnan, yrityselämän sekä kulttuurin vaikuttajaa osallistuu konkreettisesti vuosittain säätiön toimintaan. Sitä kautta he antavat oman panoksensa säätiön tarkoitusperien hyväksi.

Säätiö on kantanu vastuuta erityisesti Valamon luostarin kansallisesti ainutlaatuisen kulttuuriaineiston ja luostaritradition säilyttämisen taloudellisista edellytyksistä.

Säätiö on saanut lahjoituksena 298 ikonia käsittävän kokoelman. Ikoneja on asetettu näytteille useisiin valtakunnallisiin näyttelyihin. Kokoelmasta on julkaistu myös erillinen kuvateos. 

Viimeksi päivitetty 17.04.2008 17:12
 
 

Hallitus:

PJ Kari Jordan
Metropoliitta Ambrosius
Paavo Hohti  
Reetta Meriläinen