Suuri vastuu

Valamo-säätiöllä on tärkeä tehtävä tukea ortodoksisen kulttuurin säilymistä ja kehittymistä Suomessa. Ortodoksinen kirkko vaalii itäistä kulttuuriperintöä maassamme ja laajemminkin läntisessä maailmassa. Kirkollisen kulttuurin ja taiteen kautta sillä on elävä yhteys Bysantin ja Venäjän henkiseen ja hengelliseen perintöön. Näin se rikastuttaa suomalaisen kulttuurin kokonaisuutta sekä edistää moniarvoisen yhteiskunnan rakennustyötä.

Kansallisena vähemmistökulttuurina ortodoksinen kirkko tarvitsee tulevaisuudessakin aineellista tukea. Jäihän sotien aikana ortodoksisen kirkon ja luostareiden omaisuus suurimmalta osalta luovutettuun Karjalaan.

Säätiön toiminnassa on tulevinakin vuosina haastellisena tehtävänä vaalia ja edistää sitä kulttuuriperintöä, joka on Valamon luostarissa ja sen vaikutuspiirissä.

Säätiön tavoitteena on tulevaisuudessa tukea erityisesti ortodoksista elämännäkemystä ja kulttuuria edistäviä uusia ja luovia hankkeita. Siksi säätiö pyrkii aktiivisesti olemaan mukana esimerkiksi seminaarien ja näyttelyiden järjestämisessä.

Viimeksi päivitetty 17.04.2008 17:07